perhecampingKommentoikaa ja kertokaa vastaan tulleista hyvistä
ja edullisista paikoista! Luettelon tekeminen jäänee ensi talveksi,
johtuen muista kiireistä (itsellä koko vaunuilu ollut kaudella 2006
aika minimissä..)
Uusi hinnoittelumalli ei suosi perheitä, joten tälle visulle kerään
tiedot niistä alueista joilla yhä edelleen on voimassa vaunukohtainen
"perheystävällinen" hinnoittelu. Periaatteessa henkilölukuun
suhteutettu hinnoittelu on oikeudenmukaista, mutta jos hinnoittelun
pohjalta syntyy todella kallista (normaalin elinkustannusindeksin
kohoamiseen verrattuna moninkertainen hinnan nousu) palvelua perheille,
ei se mielestäni ole kohtuullista..
Esimerkkiperhe = kaksi (2) aikuista ja kaksi (2) lasta
Hintaraja 20€ / vrk (ilman alennuksia, ilman sähköä)
Kommentoi paikkoja, perusteita, ajatusta..
Mielestäni myös paikat joiden hintaan kuuluu aktiviteettia, mutta
maksavat enemmän voisivat olla perheystävällisesti hinnoiteltuja..
Tässä luettelossa ei oteta kantaa paikkojen palveluihin.
Ilmoita myös mikäli tiedot eivät pidä paikkaansa (perustuvat nettisivuihin)!
Myös paikkojen siisteyteen ja palveluihin olisi hienoa saada kommentteja!
Ensimmäiseksi luetteloon pääsevät Pirkanmaan ja Lapin paikat.
Alavalikko
|